PK Tottelevaisuus   

PK Tottelevaisuudesta



Tähtäätkö BH-kokeeseen tai jonkin PK-lajin kokeeseen (kansalliset palveluskoiralajit tai IGP) tai haluatko tottistella sinun ja koiran omaksi iloksi ja yhteistyönne kehittämiseksi?
Haluatko rakentaa koirasi tottelevaisuuden pohjataitoja, mielentilaa, tiettyä liikettä tai muutamaa eri liikettä entistä paremmaksi, tai aloittaa jo seuraavien luokkien liikkeiden opettamisen?

Koulutuksissa käydään läpi PK-lajien tottelevaisuusliikkeitä ja tottiksessa hyödyllisten perustaitojen opettamista koiralle.
Koulutuksissa voidaan myös työstää valitsemaasi aihetta useamman viikon ajan, sillä koulutukset räätälöidään koirakkokohtaisesti.

Koulutuksiin ei ole pohjataitovaatimuksia, mutta sopii myös jo kilpaileville tai kilpailuihin tähtääville koirakoille.

PK-tottelevaisuutta koulutetaan meillä vakioryhmissä, jotta sekä koulutettava että kouluttaja saisi koulutuksista parhaimman hyödyn irti.
Vakioryhmään otetaan kerrallaan vain 4 koirakkoa, jotta ryhmäkoko ei kasva liian suureksi.

Kun olet vakioryhmäläinen, on sinulla myös etuoikeus osallistua tottelevaisuuden "klinikka"-päiviin, joihin pyrimme saamaan vierailevia kouluttajia antamaan uusia näkemyksiä ja vinkkejä tottikseen.

Jos kiinnostut vakioryhmä paikasta, voit aina laittaa kyselyä vapaasta paikasta osoitteeseen: info.dogheal@gmail.com.

Oheisesta linkistä pääset tutustumaan palveluskoiralajeihin ja niiden koesääntöihin:
https://www.palveluskoiraliitto.fi/



noutoklinikka 4.3.2023
Noutoklinikalla keskitytään koirakohtaisesti noutojen opettamiseen ja/tai noutoihin jo liittyvän ongelman ratkomiseen.
Klinikalla harjoitellaan miten liikkeenä noutaminen - kapulan pito,noudon vauhti, luovutus,rakennetaan optimaalisesti.
Koska liikkeenä nouto on monivaiheinen - oli kyseessä sitten toko tai pk- lajit, kannattaa sen opettaminen pilkkoa ensin osiin ja
rakentaa sitten palaset yhteen,  myös tulevia estenoutoja (hyppy sekä A-este) silmällä pitäen.
Klinikka-päivään ei ole pohjataitovaatimuksia, joten kaikki noutojen opettamisesta kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan!

Kouluttaja Niina Puputista pääset lukemaan täältä:
https://www.dogheal.net/fi/profiilit/45130/bio


SEURAAMISKLINIKKA 30.4.2023
Seuraamisklinikalla keskitytään koirakohtaisesti seuraamis-liikkeen opettamiseen ja/tai seuraamiseen jo liittyvän ongelman ratkomiseen.
Klinikalla harjoitellaan miten liikkeenä seuraaminen - asento, oikea paikka, motivaatio, rentous, tunnetila, rakennetaan optimaalisesti.
Koska liikkeenä seuraaminen on hyvin tärkeässä osassa tottelevaisuusosaa - oli kyseessä sitten toko tai pk- lajit, kannattaa sen opettaminen pilkkoa ensin osiin ja rakentaa sitten palaset yhteen liikekokonaisuuksiksi.
Klinikka-päivään ei ole pohjataitovaatimuksia, joten kaikki seuraamisen opettamisesta kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan!

Kouluttaja Titta Järvenpäästä pääset lukemaan täältä:
https://www.dogheal.net/fi/profiilit/49068/bio



maaliskuu
huhtikuu
Evästeet auttavat meitä tarjoamaan palveluitamme. Käyttämällä palveluitamme hyväksyt evästeet.