Hoopers VALMENNUSRYHMÄ syksy 2025!   
Tämä on syyskauden VAKIOryhmä!

Koulutus sopii hyvin jo lajin perusasiat hallitseville. Perustottelevaisuuden on hyvä olla sellaisella tasolla, että koira pystyy kuuntelemaan ohjausta ja tunnistaa jo opetettuja käskyjä.
Hoopers valmennusryhmässä harjoitellaan esteiden yhdistämistä toisiinsa,  painotetaan ratojen suunnittelua ja niiden suorittamista.
Koulutuksessa syvennetään kauko-ohjaustaitoja ja pyritään siihen, että ohjaaja pysyy radalla lähes paikoillaan ja että koira oppii suorittamaan esteet itsenäisesti. Lisäksi harjoitellaan hoopersissa tarvittavia tukitaitoja, kuten hallintaa, suuntia, käskyjen vahvistamista.
Vakioryhmässä koirakolle asetetaan tavoitteet, jota kouluttajat seuraavat ja ohjaajan kanssa yhdessä päivittävät tarpeen mukaan.


Valmennusryhmän pitkä treeniaika ( voi jakaa esim. kahteen osaan) mahdollistaa tehokkaan oppimisen ja myös koulutuksen purkamisen suusanallisesti kouluttajan ja ohjaajan kesken. 
Valmennusryhmällä on kaksi valmentajaa vuorokerroin, jolloin koulutukseen tulee sopivasti koulutuksellista näkökulmaa. 
Molemmilla kouluttajilla on lajista vankka kokemus ja toinen valmistuu viralliseksi Hoopers-ohjaajaksi.


Kouluttajina: Tiina Oinonen ja Mira Kalliovaara

joulukuu
tammikuu