Sinna Ruuskanen
Näyttelykouluttaja

Hei,


Olen Sinna Ruuskanen, aktiivinen koiraharrastaja Lohjalta.

Koirat,-  ja kiinnostus niihin, ovat olleet osa elämääni aina, kiitos isoäitini sekarotuisen Sirun, joka oli elämässäni jo lapsena.
Koiraharrastamisen aloitin jo ennenkuin minulla oli edes omaa koiraa ja olinkin mukana niin PK-hakumetsissä sekä koiranäyttelyissä.
90-luvulla sain oman koiran, joka oli Cavalier kingcharlesinspanieli, joten pääsin vihdoin juniorina aloittamaan sekä näyttelyharrastuksen että agilityn oman koirani kanssa.

Rodukseni valikoitui haaveiden kautta Amstaffi, joita on kotonani ollut vuodesta 2008 asti.
Nykyisen narttuni kanssa harrastetaan sekä näyttelyitä että PK-tottelevaisuutta ja PK-hakua.
Rotu on vienyt sydämeni ja on tullut elämääni jäädäkseen.

Olen toiminut aktiivisesti koirayhdistyksissä luottamustehtävissä ja lajikirjoa on kokeiltu koirieni kanssa aina
agilitysta taakanvetoon.

Aloitan DogHealilla nyt näyttelytreenien vetämisen ja toivotan kaikki lämpimästi tervetulleiksi treenamaan yhdessä ja pitämään hauskaa koiransa kanssa.


Nähdään DogHealilla!